Hyppäsin vain huhtikuun yli. Niin. Sehän tiedetään, mikä on kuukausista julmin. Sen tiesi jo T.S. Eliot, puhumattakaan Anssi Mänttäristä, joka antoi yhdelle hienoimmista 1980-luvun suomalaisista elokuvista yhden hienoimmista nimistä: Huhtikuu on kuukausista julmin.
Mainittakoon sivumennen, että kyseinen elokuva tullaan esittämään Orion-teatterissa Helsingissä syyskuussa. Ja muutakin hyvää, mutta siitä tuonnempana.
Juuri kun maaliskuu ehti mennä mukavasti mm. festivaalimatkalla, tapahtui huhtikuu, ja löysin itseni Teneriffalta, murjuisen Las Americasin alueelta ja keskeltä kaiken maailman möyhyyn hurahtaneita elämäntapaintiaaneja, kotoaan lähteneitä juurettomia nuoria, jotka työskentelevät sisäänheittäjinä ja baarimikkoina paikallisissa kippoloissa ja thai-hieromalaitoksissa provikkapalkalla, asuvat uima-altaalla, beatboxaavat ja haaveilevat omasta baarista. Lienee turha sanoa, ettei Las Americasissa ole pahemmin elokuvateattereita, taidemuseoita tai muuta "paskaa", ylipäätään mitään omaa kulttuuria. Siellä on aurinko, kivikkoiset rannat, meri-ilmaa, tapaksia (suosittelen mustekalaa) ja kaljaa.
Se lomista, vaikka jälleen sivumennen sanoen kyseessä oli ensimmäiset lomapäiväni yli vuoteen. Sitä se vapaus teettää.
Aurinkorannalle tosin singahti Suomesta tekstiviesti, jossa luki, että Pariisissa on julkaistu uusi Cahiers du cinéma -lehti, jossa on 24 sivua asiaa suomalaisesta elokuvasta. Tässä onkin seuraavan jutun aihe.
Alle vielä muutama kuva biitseiltä. Löytyihän niiltä yksi veistoskin. Palaan monologiin myöhemmin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti