Toimittajaetiikan travestia - Valtteri Väkevän artikkeli Filmihullusta Nyt-liitteessä

Olen vuodesta 2001 kirjoittanut Filmihullu-lehteen, vuodesta 2004 myös kuulunut julkaisun toimituskuntaan. Lehti perustettiin 1968, joten toimitus juhlii.

Juhlan kunniaksi soitti pari viikkoa sitten Filmihullun toimistoon Hesarin Nyt-liitteen toimittaja Valtteri Väkevä, joka halusi haastatella lehden tekijöitä. Väkevä ilmoitti kirjoittavansa juttua lehden historiasta ja nykytilanteesta. Pienen pohdinnan jälkeen suostuimme, vaikka emme tienneet miehestä mitään, eikä Nyt-liite ole koskaan kuulunut joukoissamme niihin hurratuimpiin aviiseihin.

Kohtasimme Väkevän kolmen koplassa - toimitussihteeri Lauri Timonen, lehteä alusta alkaen toimittanut Sakari Toiviainen ja allekirjoittanut.

Väkevä istui seurassamme miltei kaksi tuntia Kalevan krouvissa. Puhuimme laveasti lehden historiasta ja kirjaprojektistamme, johon on kasattu tekstejä Filmihullun ensimmäisten kymmenen vuoden ajalta. Filmihullun nuorempikin väki tuntee lehden vanhat numerot läpikotaisin.

Se ei kiinnostanut Väkevää tuon taivaallista. Hän kuunteli niin maltillisesti kuin pystyi, mutta kärsimättömyys paistoi läpi. Pään nyökytyksestä ymmärsi, että nyt ei mennyt jakeluun.

Kysellessään erinäisten tahojen kritiikistä, jota Filmihullu on aina suorasukaisesti harjoittanut, oli kyseessä sitten Helsingin sanomat, Suomen elokuvasäätiö, Kansallinen av-arkisto tai yliopiston elokuvaopettajat, Väkevä alkoi loppupuolella "skarpata". Filmihullun lanseeraamia riitoja ja keskusteluja on setvitty monia valtamedioita myöten, mainittakoon Hesari, Aamulehti ja Yle Radio 1. Väkevä ei ollut kuitenkaan näihin dialogeihin perehtynyt, eikä hän niistä muutenkaan välittänyt, koska hän ei ollut kiinnostunut väittelyiden takana olevista seikoista.

Kävi ilmi, että Väkevä halusi tehdä jutun kapakassa notkuvista, katteettomia herjakärkiä viskovista todellisuuspakoisista hörhöistä, jotka ovat kadottaneet kosketuksensa nykyaikaan, jämähtäneet menneeseen ja luutuneet umpiossaan vihaiseksi, ulkoapäin katsottuna naurettavaksi pienryhmäksi. (Tyypillinen käsitys monille, jotka eivät Filmihullua lue tai jotka toivoisivat, että se kuopattaisiin.) Sitaatit irrotettiin asiayhteyksistään ja lausuntoja vääristeltiin. Tuulesta temmattujen kommenttien vaikutelmaa lisäämään Väkevä kirjasi ilmaisuja kuten "Toiviainen jyrähtää", "Tammi raivoaa", "Timonen puhisee". Muita suosikkeja olivat "ihmettelee" ja "hämmästelee". Kuin olisi lukenut aivokääpiöiden kävelyretkestä eläintarhassa.

Kaikki konteksti eliminoitiin, ellei sellaiseksi lasketa Kalevan krouvia, jota sitäkin virheellisesti Väkevän jutussa väitettiin Corona-baarin syrjäyttäjäksi toimituksellisissa neuvonpidoissamme...

Tietysti olimme sopineet, että Väkevä lähettää jutun tarkastettavaksi. Oli puhetta tiistaista. Tiistai-iltana soitin hänelle kahdeksan aikaan. Hän sanoi juuri lähettäneensä jutun Filmihullun toimiston osoitteeseen, siitä huolimatta, että olimme aiemmin asioineet aivan muiden sähköpostien kautta - toimistolla kun ei porukkaa piipahtele kuin pari kertaa viikosssa. Väkevä sanoi, että kommentit juttuun tulee esittää viimeistään seuraavana päivänä, keskiviikkona, ennen klo 13:a, koska klo 15 juttu menee painoon ja silloin on liian myöhäistä. Olin toimiston lähietäisyydellä yhdessä Lauri Timosen ja Martti-Tapio Kuuskosken kanssa - toimituksen jäsen hänkin - joten lähdimme tarkastamaan juttua.

Saatekirje kuului seuraavasti.

Moi,

Tässä olisi nyt tekstiä luettavaksi. Muoto ja idea vähän muuttui alkuperäisestä idiksestä, eli kainalohistoriikki jäi tekemättä. Saa nähdä tehdäänkö se vielä huomenna kun tätä läiskitään taittoon. Mutta räväkimmät sitaatit menee ainakin lehteen... Teksti lyhenee vielä tuosta varmaan aika paljon, mutta katsokaa toi versio läpi. Sieltä ainakin löytyy kaikki mahdollinen korjattava ja oikaistava.

Ja jos saisitte tuon luettua huomiseen (keskiviikko 20.2.) kello 13 mennessä se olisi mahtavaa.

Terveisin,

Valtteri Väkevä

040....
(Mainittakoon, että Väkevä laittoi viestiinsä väärän puhelinnumeron.)


Tosiaan, "muoto ja idea vähän muuttui alkuperäisestä idiksestä".

Luettuamme artikkelin totesimme yksimielisesti, että kyseessä on asiaton ja herjaava, ja kaikkinensa väärän kuvan sanomisistamme antava teksti. Lisäksi asiavirheet suorastaan kukkivat. Totesimme artikkelin jo lähtökohdiltaan, asenteeltaan, mahdottomaksi korjata.

Mikä neuvoksi? Keskiviikkoaamuna lähetimme - Toiviainen, Timonen ja minä kukin vuorollaan - kirjeet Väkevälle, joissa kielsimme jutun julkaisemisen siinä muodossa, kun hän sen lähetti.

Siteeraan kirjoittajien luvalla.

Toiviainen:

En voi parhaalla tahdollanikaan hyväksyä sitä kuvaa, joka Filmihullusta yleensä ja minusta henkilökohtaisesti jutustasi välittyy. Kuten haastattelun alussa sanoin, olen Suomen elokuva-arkiston (en elokuvasäätiön), nyttemmin Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija, olen ollut sitä yli 40 vuotta, toiminut viimeiset 10 vuotta Suomen kansallisfilmografian päätoimittajana (se on virallinen tittelini), julkaissut kymmenkunta kirjaa elokuvasta, toimittanut ja suomentanut saman verran. Tapanani ei ole puhkua eikä jyrähdellä, niin kuin jutussasi luonnehdit, vaan jos haastattelussa tahallisesti kärjistin joitakin asioita, se tapahtui perillemenon varmistamiseksi.

Kuten kävi ilmi, olen myös Filmihullun perustajajäsen ja olen ollut sen toimittaja 40 vuoden ajan. Sivuutat kokonaan Filmihullun synnyn olosuhteet, sen sosiaalisen ja esteettisen tilauksen joka vuonna 1968 vallitsi ja josta oli puhetta. Kuittaat ensimmäisten vuosikymmenien historian mainitsemalla Maksim Gorkin artikkelin sosialistisesta realismista. Laurin ja Eeron toimittaman Filmihullu-kirjan sisällysluettelosta ja esipuheesta olisit voinut nähdä, että kirjoitusten asteikko on paljon laajempi, minkä myös haastattelussa mainitsin. Jostain syystä näet aiheelliseksi valitella, että Filmihullussa ei ole tarpeeksi mainoksia. Niitä emme ole koskaan havitelleet, vaikka annat niin ymmärtää. Onko niin vaikea ymmärtää, että jotkut lehdet eivät kertakaikkiaan tavoittele mitään kaupallista menestystä?

(...)
Joitakin omia lausuntojani voisin tietysti myös täsmentää tai lieventää tahallisia kärjistyksiä, joita vapaamuotoisessa keskustelussa putkahti esiin, mutta se on sivuseikka. Pääasia on, etten voi hyväksyä jutun julkaisemista tässä muodossa, toisin sanoen kiellän sen omasta puolestani.

Allekirjoittanut:

Puolestani allekirjoitan sataprosenttisesti Sakarin viestin. Kaiken maailman karjumiset, puhinat, jyrähtelyt (missä eläintarhassa sitä oltiin?) antavat suorastaan ivallisen vaikutelman kaikista haastateltavista.

(...)
Se, että en usko, että monikaan sitaatti on nauhalla tuossa muodossa kuin olet ne kirjannut, on toissijaista verrattuna siihen, että nimenomaan poiminnat ovat irti asiayhteyksistään (mm. Sakarin mainitsema Gorki-teksti). Ylipäätään lausuntomme näyttävät täysin katteettomilta - ikään kuin vain periaatteesta vastustaisimme esim. "isoja yhtiöitä". Ei mm. ole mikään oma näkemykseni, että kulttuurilehden velvollisuus on hyökätä kaikkia isoja instituutioita kohtaan. Bacon-kommentissa Picasso-asia on täysin sivuseikka eikä siinäkään ole mitään "ihmettelemistä". Mikä pahinta, monia ironisia sutkauksia on esitelty vakavan naaman faktaheittoina.

(...)
Lisäisin vielä, koska en ole varma, oletko asiaa ymmärtänyt, että Filmihullun toimittajat ovat ammattilaisia. Se, että taloudellisesti lehden tekeminen ei aina ole kannattavaa, on täysin toinen asia, ja Sakarin tavoin en minäkään ymmärrä tuota mainostila-humpuukin hokemista.

En myöskään hyväksy jutun julkaisemista, toisin sanoen kiellän sen omasta puolestani.

Timonen:

Moi,
olen kollegojeni Sakarin ja Eeron kanssa täysin samoilla linjoilla eli en voi allekirjoittaa lainkaan sitä kuvaa joka jutussa Filmihullusta annetaan ja, ottaen huomioon että sain alkuperäisestä haastatteluun liittyvästä yhteydenotostasi (ja jopa itse haastattelutilanteesta) sen käsityksen, että juttu tulisi käsittelemään ennen kaikkea Filmihullu-lehden historiaa ja 40-vuotista taivalta, on todettava että tämä lopullinen teksti ei vastaa
lainkaan "projektin" alkuperäisideaa.

Yleisenä huomiona ihmettelen myös, että tiedätkö ylipäätään mitä termi "kulttuurilehti" tarkoittaa? Sehän ei ole mikään adjektiivi vaan viittaa ihan täsmällisesti tiettyyn lehtien ryhmään (johon eivät kuulu esimerkiksi Apu tai Seura). Suomalaiset kulttuurilehdet ovat mielestäni suurin piirtein kaikki sisäsivuiltaan mustavalkoisia.

Missään suomalaisissa kulttuurilehdissä ei ole myöskään kovin paljoa mainoksia, "kaupallisten liikeyritysten mainosten havittelu" ei ole edes niiden tarkoitus, kaikkein vähiten Filmihullun.

Filmihullun painosmäärä edustaa myös käsittääkseni kulttuurilehtien mittapuulla hyvää keskitasoa (joidenkin runolehtien painosmäärä saattaa olla esimerkiksi 500 kappaletta).

Kritiikin esittäminen tällaisista seikoista on siis luonteeltaan täysin absurdia.

Esimerkkinä virheellisestä sitaatista voisin mainita vaikka tuon Kari-Pekka Toivos-kohdan, joka näyttää tämänhetkisessä muodossaan siltä kuin luulisin faktatietona hänen näytelleen viimeisen vuoden aikana kuusi elokuvapääroolia. Kyseisen jutunhan heitin haastattelutilanteessa huulena eli vitsinä - kuten kaikki läsnäolijat varmasti ymmärsivät - eli sitaattiin kuuluisi vähintään merkitä sen painotukset oikein eli siis "...NOIN kuusi kolmiodraamaa, joissa on SUURIN PIIRTEIN KAIKISSA pääosassa..."

Tiedän toki kahdeksan vuotta elokuvasta kirjoittaneena alan ammattilaisena ja uusia kotimaisia elokuvia työni puolesta jatkuvasti seuraavana ettei Toivonen ole oikeasti näytellyt viime aikoina kuudessa pääroolissa; miksi siis muljauttaa lauseeni tahallaan tuollaiseen virheelliseen muotoon?

Toisena esimerkkinä, että en kyllä suin surminkaan muista käyttäneeni Lähikuva-lehdestä puhuessani sanaparia "meidän kilpailija" vaan todenneeni että Lähikuva luulee ehkä olevansa elokuvalehti.

Sivumennen sanoen Kalevan Krouvi (jossa olen viimeisen vuoden aikana käynyt yhteensä kaksi kertaa - ensimmäinen kerta oli Filmihullun toimituskunnan kokous) ei myöskään ole kantabaarini ja kantabaarini on Corona, jossa käyn päivittäin. Minkään muun paikan väittäminen kantabaarikseni on räikeä loukkaus paitsi meikäläistä myös Corona baarin henkilökuntaa kohtaan.

Nämä kohdat vaan esimerkkeinä ja perusteluina omalta osaltani.

Mutta tosiaan summa summarum, en voi lainkaan allekirjoittaa sitä kuvaa mikä jutussa Filmihullu-lehdestä annetaan enkä voi hyväksyä jutun julkaisemista tässä muodossa eli kiellän sen omasta puolestani.

---



Näiden vastaukseksi saimme seuraavaa:

Hei,

Korostan edelleen, että asiavirheet korjaamme, mutta jutun sävy ja näkökulma on meidän valintamme.

Eli:

Jos todellisia asiavirheitä löytyy, ilmoittakaa niistä mahdollisimman pian. Lehti menee kello 15:00 painoon ja sen jälkeen on myöhäistä.

-Valtteri Väkevä


Jälleen, mikä neuvoksi? Soitan Väkevälle, joka jatkaa puhettaan "asiavirheiden" eli vuosilukujen ja sen sellaisten (Sakarin nimittäminen elokuvasäätiön tutkijaksi) korjaamisesta. Sitaateista, joiden väitin olevan vääriä, Väkevä sanoi, että hänen mielestään ne olivat oikein. Asiayhteyksistä irrottaminen ei ilmeisesti myöskään merkinnyt mitään sen rinnalla, että hänellä on nauhuri.

Puhelimeen tarraa Hesarin päässä Nytin esimies Ville Blåfield, joka sanoo, että jutussa on nimenomaan annettu tilaisuus uudentyyppiselle kritiikkikeskustelulle, jossa myös Nyt-liitettä voidaan haukkua...

Herrat suostuvat lopulta siihen, että jutussa mainitaan peräkaneetissa, että emme allekirjoita siitä sanaakaan. Ilmeisesti näin nyt käy. Huomenna kolahtaa postiluukusta. Ei itselleni kuitenkaan, en kuulu tilaajiin.

Näin Nyt käy.

Näin avoimen ylimielistä ja lipevää toimintaa, toimittajaetiikan travestiaa, en ole kohdannut yhtä läheltä kymmenvuotisen freelance-periodini aikana. Selväksi tuli, että Väkevän ja Nytin muun nuoren kaartin lähtökohtaisena missiona oli asenteellinen pienlehdelle vittuilu ja haastattelutilanteen naamioiminen (tai naamioimisen yrittäminen) joksikin muuksi.

Tietysti tästä pitäisi syyttää itseään. Luulimmeko todella, että Nytin kaltainen lehti voisi kirjoittaa Filmihullusta asiallisen jutun?

Olihan Nyt-liitteestä puhetta mm. haastatellessani kriitikko Helena Ylästä hänen jäätyään eläkkeelle. Ylänen Nytin synnystä: "Hesarissa oli joukko hiljattain taloon tulleita nuoria miehiä, joista monet olivat olleet esimerkiksi Kuukausiliitteessä töissä. Ne varmaan ajattelivat, että pitäisi ottaa myös oppia City-lehdestä, jos kerran sellainen menee. Ne olivat sitten jotenkin keksineet sen, että leffasta tulee lehden selkäranka." (Filmihullu 1/06)

Siinä samalla häippäsi kulttuurisivujen rinnalta Kuva & Ääni -osasto, jossa elokuvaa aiemmin käsiteltiin, ja Nytin myötä myös uuslukutaidottomuutta edistävät "tähdet", joilla elokuvia "arvioidaan", tulivat laaja-alaiseen käyttöön. Nyt on Ylänen eläkkeellä. En uskonut, kun joku kolme vuotta sitten sanoi, että häntä tulee nopeasti ikävä. Niinhän siinä kävi.

Väkevä ja Blåfield, vähemmästäkin pääsee ajattelevien ihmisten paskalistan kärkeen.